KuntoarviotSuomen Talokeskus on yli 20 vuoden kokemuksellaan uranuurtaja kuntoarvioiden ja teknisten PTS:ien laadinnassa. Talokeskus tekee kuntoarvioita vuosittain noin 100 kappaletta. Suomen Talokeskus on kehittänyt nykyisin yleisessä käytössä olevan asuinkerrostalon peruskuntoarvion mallin. Toimitilakiinteistöjen kuntoarviomallin kehittämisessä Suomen Talokeskus on ollut aktiivisesti mukana. Kuntoarvio laaditaan julkaistujen ohjeiden ja KH-korttien mukaisesti. Laadintaan osallistuu yleensä rakennus-, LVI- ja sähkötekniikan asiantuntijat , yhteensä kolme henkeä. Hissit edellyttävät oman erikoisasiantuntijan käyttöä. Kuntoarviossa tarkastellaan yleisten ohjeiden määrittelemässä laajuudessa myös kiinteistön energiataloudellista kuntoa, sisäolosuhteita, terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä ehdotetaan tarvittaessa niihin liittyviä korjaustoimenpiteitä. Kuntoarvion tilaamisesta, toteuttamisesta ja raportin laatimisesta on julkaistu yleiset ohjeet. Ohjeiden mukaisen kuntoarvion laadintatyölle myönnetään korjausavustusta. Kuntoarvion kiinteistötarkastus perustuu pääosin aistinvaraisiin asiantuntijahavaintoihin ja ainetta rikkomattomiin menetelmiin. Tarvittaessa suoritetaan eräitä keveitä mittauksia. Kuntoarvio on nimensä mukaisesti asiantuntija-arvio, johon ei sisälly tarkempaan kunnon selvittämiseen tähtääviä tutkimuksia tai mittauksia. Koska kaikkia kohteita tai niiden kuntoon vaikuttavia seikkoja ei aina voida tarkastaa eikä luotettavasti arvioida aistinvaraisesti, kuntoarvioija voi tarvittaessa suositella jollekin osa-alueelle erillisen kuntotutkimuksen tekemistä. Näin saadaan luotettavaa tietoa kyseisen kohteen kunnosta, korjaustarpeista ja soveltuvista korjausmenetelmistä. Ennen kuntoarvion toteuttamista olisi hyödyllistä toteuttaa talossa asukaskysely. Kysely antaa monenlaista käyttökelpoista lähtötietoa kuntoarvion laatijoille. Yleensä asukaskyselyssä on kysymyksiä mm. mahdollisista lämpötila- ja veto-ongelmista, asunnoissa olevista rakenteiden tai LVIS-järjestelmien vioista sekä yhteistilojen toimivuuteen tai turvallisuuteen liittyvistä epäkohdista. Asukaskyselyn voi tehdä isännöitsijä tai erikseen sovittaessa myös kuntoarvioija. Kuntoarvio-ohjeissa on julkaistu malleja asukaskyselylomakkeista. Kuntoarvio ja PTS kertovat kiinteistön päättäjille talon sen hetkisen kunnon, korjaustarpeet, korjausten suositeltavat ajoitukset sekä päivän hintatasoon laaditun kustannusarvion arvioiduilla korjausmenetelmillä kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Remonttien rahoitus, suunnittelu ja muu valmistelu voidaan toteuttaa PTS:n avulla ennalta suunnitelmallisesti. Suomen Talokeskus tekee kuntoarvioita kaiken tyyppisiin rakennuksiin. |